tiistai 28. huhtikuuta 2009

Sny-paketti

Tämän kertainen SNY-paketti sisälsi hahtuvaa, kämmekkäät, Polarista, kirjeen ja kortin. Vihreä on kaunis <3. Hahtuvasta taidan yrittää kehrätä, olen kuullut että siihen toimisi erinomaisesti, helppoa harjoittelua siis. Polarista mietin taisin eilen tai toissapäivänä, että saisikohan jostain pari kerää.. en enää muista mitä siitä olin ajatellut tehdä, mutta kaipa tuo muistuu joskus mieleen. Kiitos kovasti SNY!
Viimeisen paketin toiveita kyselit, tahtoisin Pennille jotain pientä, ja ehkä joku ihana ohut sukkalanka... :)

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Onnea!


Rento, noin kolmen kuukauden ikäisenä.


Pieni ja söpö, ikää muutama viikko. Ensitapaamiseltamme.


Talven ihmeitä.


Pieni ja villi.


Rento, n. puoli vuotiaana.


Isin kanssa pelaamassa.


Mamman kanssa neulotaan/luetaan tenttiin(huomatkaa, siellä on oikeasti tenttikirja!).


Isin kanssa surffaillaan.


Korkeanpaikan leirillä makuuhuoneen oven päällä.


Rento, ikää noin 9 kuukautta.


Mamman kanssa neulotaan.


Ja kun olin vielä aivan pieni!


Hän on tänään 1 vuotias! Kuvat eivät minkäänlaisessa kronologisessa järjestyksessä kahdesta syystä, ensimmäiseksi, blogger ei järjestä kuvia kuten tahtoisin, ja toiseksi, en itsekkään tiedä mikä on oikea järjestys. Pennin ensimmäisen elinvuoden tapahtumista voi lukea lisää tästä.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pääsiäinen


Pääsiäisessä parasta on höyhenet!

Vinkki: Halpa lelu kissalle, Tiimarista, 3 pussia eurolla, yhdessä pussissa 5 höyhennippua, kussakin noin 3 höyhentä. Muista poistaa rautalangat!

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Rumasukka iskee, osa 1



Eikös vaan ookkin rumat? Zitron Trekking Hand Art, 2,5mm puikot. (Vyyhdillä se näytti ihan oikeesti nätiltä...)

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Eroon kammolangoista, osa 1


Eikös ookkin aika söpö?
Lutu-Pupu, Novitan Palmaa, kaulaliina Zitronin Gobia (ei kammo, mutta jämä), puikot 5 mm
Kaulaliinalla on myös tarkoitus, ompelin pään väärin päin paikalleen, ja eihän sitä saanut purettua kun olin jo langan päätkin päätellyt, saksin pään irti ja ompelin uudelleen. Pupulla on arpia kaulassa.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

noronoronoro






Tykkään, tykkään, tykkään! Noro Kureyon Sock, 2,5 mm